>

Mielipaletin toinen vuosi käynnistyy

Mielipaletin toinen vuosi käynnistyy

22.01.2020

Hyvän mielen talon nuorten aikuisten (18-35-vuotiaat) Mielipaletti-toiminta jatkuu vakituisena toimintana tänä keväänä toista vuotta. Mielipaletti tarjoaa kävijöilleen mielen ja kehon hyvinvointia, uusia ystäviä ja vertaistukea, mukavaa tekemistä sekä uusia taitoja ja voimavaroja arkeen. Viime vuoden aikana toimintaan osallistui yli satakunta erillistä kävijää - ihan mahtavaa!

Tänä keväänä Mielipaletissa jatkuvat edelleen taide- ja luontolähtöiset toiminnat. Joka tiistainen Piristysruiske jatkaa normaalisti klo 16-18, tänne voi tulla kokeilemaan mukavaa ja erilaista taidetoimintaa matalalla kynnyksellä – mitään ennakko-osaamista ei tarvitse! Piristysruiskeen Ideapajat ovat paikkoja, joissa voi myös helposti päästä mukaan suunnittelemaan Mielipaletin toimintaa, esimerkiksi tulevia retkiä. Myös nuorten aikuisten olkkari jatkuu aina joka kuun ensimmäinen maanantai helmikuusta alkaen klo 16-19. Piristysruiskeeseen tai olkkariin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, sen kun ilmaannut paikalle omana itsenäsi!

Vapaaehtoistoimintaa saatiin myös mukavasti viime vuoden aikana Mielipaletissa käyntiin. Vapaaehtoiset ovat olleet mukana suunnittelemassa toimintaa, ohjaamassa ryhmissä tai retkillä, auttamassa esitteiden taittelussa, esittelemässä toimintaa ja järjestämässä erilaisia kivoja tapahtumia. Mielipaletti tarjoaa myös uutena vapaaehtoistoiminnan muotona KAMU-toimintaa. Jos siis olet nuori aikuinen, joka etsii itselleen kaveria, tai joka haluaisi alkaa vapaaehtoiseksi Kamuksi, voi KAMU-toiminta olla sinun juttusi! Lisätietoa KAMU-toiminnasta ja myös muista Mielipaletin vapaaehtoistyön mahdollisuuksista saa Mielipaletin työntekijöiltä Ellalta tai Katrilta, tai esimerkiksi täältä.

Kevään aikana on tapahtumassa paljon. Helmikuussa pääsee osallistumaan Life skills -työpajasarjalle, jossa käsitellään mukavan tekemisen lomassa muun muassa ajanhallintaa, hyvinvointia ja terveyttä, kokkailua ja ympäristöasioita. Ilmoittaudu ja tule mukaan kaikille tai vain yhdelle kerralle!  Lisäksi tulossa on muun muassa Kamujen järjestämä ystävänpäivätapahtuma 14.2, luovan maalauksen kurssi, nuorten omaisten ilta, vapaaehtoisten ohjaama luontoryhmä ja retki Hailuotoon sekä taideleiri – sekä paljon muuta, joten kannattaa pysyä kuulolla!

Lisäksi edelleen on myös mahdollista varata aikaa yksilötapaamisille Mielipaletin työntekijöiltä. Käynneillä voidaan jutella mieltä askarruttavista asioista tai kokeilla erilaisia luovia menetelmiä, esimerkiksi valokuvausta, maalausta tai liikettä.

Näistä ja muistakin tulevista tapahtumista pysyy parhaiten kärryillä tilaamalla itselleen Mielipaletin ajankohtaiset tapahtumat sähköpostiin tai puhelimeen laittamalla viestin N.Y.T. Katrille puh. 044 311 4140, katri.aaltio@hyvanmielentalo.fi, tai Ellalle puh. 044 3346 141, ella.sohlo@hyvanmielentalo.fi.

Koko Mielipaletin kevään ohjelmaan pystyy tutustumaan täällä.

Mielipaletin voi ottaa seurantaan myös Facebookissa, jonne päivitämme ajankohtaisia kuulumisia.

 

Mielipaletti toivoo kaikille ihanaa alkanutta uutta vuotta ja kevättä 2020, ja toivottaa toimintaan mukaan kaikki uudet ja vanhat kävijät!

 

 

Takaisin blogikirjoituksiin

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: