>

Yhteisötyöntekijä Tiia esittäytyy

Yhteisötyöntekijä Tiia esittäytyy

24.08.2020

Tervehdys kaikille, niin jo vanhoille kuin uusille tuttaville!

 

Olen Tiia Närhi, ja aloittanut elokuun alussa Hyvän mielen talolla yhteisötyöntekijänä Paikka auki-hankkeen kautta. Olen osalle porukasta tullut toki varmaan jo tutuksi esimerkiksi nuorten toiminnan, Mielipaletin kautta, sekä myös työkokeilijana olohuoneen puolella pyörimässä. Työskentelytaipaleeni talolla on käynnistynyt toukokuussa 2019, mutta polkuni Hyviksellä on alkanut jo tätä ennen.

Keväällä 2018 talon sisäänkäynnistä asteli sisään ensimmäistä kertaa kovin erilaisissa tunnelmissa ja mielenmaailmoissa liikuskeleva nuori nainen. Tulin tuolloin tutustumaan Hyvän mielen talon toimintaan ensimmäistä kertaa silloisen työvalmentajan kanssa. Olin tuolloin itse ollut jo pitkään sairaslomalla, ja omat tunnelmat olivat erittäin jännittyneet ja epävarmat, toisaalta odottavat. Kun seuraavalla viikolla työvalmentajan rohkaisemana ja yhdessä hänen kanssaan osallistuin ensimmäistä kertaa Piirretään ja maalataan-porukkaan, olo alkoi tuntua jo hieman luottavaisemmalta – täällähän on oikeastaan ihan mukavaa väkeä. Lisäksi tuntui hyvältä päästä takaisin luovan tekemisen pariin. Seuraavalla viikolla osallistuinkin ryhmään jo ihan itsenäisesti.

Nopeasti innostuin myös nuorille aikuisille tarjotusta toiminnasta, jota tuolloin luotsasivat Katri ja Virve. Minulla oli kova tarve ja into päästä toteuttamaan itseäni, yhtä aikaa myös toivoin myös toiminnan kautta löytäväni itselleni jonkinlaista yhteisöä, johon kokea yhteenkuuluvuutta. Halusin saada sosiaalista itsevarmuutta ja oppia paremmin tulemaan toimeen oman epävarmuuteni kanssa. Kesän jälkeen olin saanut nuorten toiminnasta näiden lisäksi jo paljon enemmän – olin löytänyt itselleni uusia ystäviä, jotka ovat edelleen tärkeä osa elämääni.

Kuljin innokkaasti nuorille aikuisille järjestetyissä toiminnoissa ja samaan aikaan oma kuntoutumiseni otti askelia eteenpäin. Yhtenä toiveenani ja tavoitteenani oli tuolloin jossain vaiheessa päästä takaisin työelämän pariin, tai ylipäätänsä olla mukana yhteiskunnassa jollain tavalla. Katrin kanssa intouduin keskustelemaan näistä ajatuksista usein, ja näiden keskustelujen myötä mielessä alkoi muhia ajatus, voisinkohan mahdollisesti joskus päästä talolle esimerkiksi vaikka työkokeiluun.

Yhtenä keväisenä päivänä osallistuin koko talolle järjestettävään infoon, jossa rohkaistuin juttelemaan työllistymishaaveistani ja muista ajatuksistani myös järjestötyöntekijä Päivi H:n kanssa. Katrilta ja Päiviltä saamani kannustuksen jälkeen rohkaistuin lopulta ottamaan yhteyttä Soljaan, ja toukokuussa 2019 pääsinkin aloittamaan työkokeilun Hyvän mielen talolla osana Kelan ammatillista kuntoutusta. Viime syksynä aloitin myös työkokeilun ohessa tekemään tuntitöitä Katrin ja Ellan kanssa Mielipaletti-toiminnassa. Sekä työkokeilu että tuntityöt jatkuivat viime heinäkuuhun asti, ja lopulta, sattumien kautta, minulle tarjoutui mahdollisuus jatkaa talolla Paikka auki-hankkeen kautta yhteisötyöntekijänä.

Melkoinen taival sitä siis on tullut Hyviksellä tallattua tähän mennessä.

Mitä minä sitten konkreettisesti täällä talolla yhteisötyöntekijänä teen? Tällä hetkellä järjestän maanantaisin Luovasti kaksin-yksilötuokioita, luotsaan Mielikuva-taideryhmää sekä koordinoin taidenäyttelytoimintaa. Lisäksi aloittelen syyskuussa olohuoneessa perjantaisin matalan kynnyksen luovaa hetkeä, johon kuka tahansa voi osallistua haluamallaan tavalla. Lisäksi takataskussa on valmiina ideoita erilaisista työpajoista, tempauksista ja yhteisesti toteutettavista pienimuotoisista projekteista, joihin myös toivottavasti saan kävijöitä ja vapaaehtoisia innostettua mukaan. Ylipäätänsä tavoitteena on omalta osaltani pyrkiä vahvistamaan taide- ja kulttuuritoimintaa Hyviksellä ja tuoda sitä lähemmäs kävijöitä. Ennen kaikkea haluan toimintaa toteuttaa kävijöiden toiveista ja tarpeista käsin, ja olla ihmisille läsnä.

Toivonkin, että minulle pystyy hyvin matalalla kynnyksellä tulla juttelemaan, antamaan palautetta ja ideoita, sekä kysymään jos jokin mietityttää. Talolla saa tulla porisutaan, puhelimeen saa soittaa tai laittaa whatsappia, ja tottakai minut myös sähköpostilla tavoittaa. 

Yhteisötekijänä Hyvän mielen talolla toivoisin pystyväni välittämään ihmisille sitä samaa turvallista ja hyväksyvää läsnäoloa ja vahvistamaan sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota olen itse talolla saanut tuntea. Haluan pyrkiä välittämään ihmisille iloa ja toivoa tulevasta, sillä omina vaikeina hetkinä ne ovat olleet niitä asioita, jotka ovat minua kannatelleet eteenpäin. Ajattelenkin, että etenkin näinä epävarmoina aikoina sitä toivoa ja iloa todellakin tarvitaan.         

Varovaisena haaveenani on, että jos jotakin voisin talolle jättää jälkeeni, olisi se jollakin tavalla ihmisten keskuudessa vahvistunut kokemus yhteisöllisyydestä ja yhteenkuuluvuudesta. Aika tulee näyttämään, miten tämän haaveen käy. Minusta kuitenkin tuntuu, että toivoa on.

 

 

Takaisin blogikirjoituksiin

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: