En enää pelkää vanhuuden yksinäisyyttä

15.05.2020

En ole peloton. Yksinäisyyttä en kuitenkaan enää pelkää samassa mitassa kuin tähän asti.

Me tarvitsemme toisiamme. Kenenkään ei kuuluisi jäädä yksin tahtomattaan. Jotkut kuitenkin jätetään porukan ulkopuolelle. Niin kuin minutkin on jätetty. Asian voisi sanoa niinkin, että minä jäin porukan ulkopuolelle. Olen alkanut ymmärtää, että vika ei ollut minussa. Minulle on sanottu, että kiusatuksi joutuminen on satunnaista, eikä se riipu henkilöstä itsestään.

Aloin seurata uutisia joskus vuosia sitten. Kerrottiin vanhusten yksinäisyydestä. Videossa vanhuuden hauras ihminen katseli pitkin päivää ikkunasta ulos ja kello raksutti. Hänen elämässään ei ollut enää ketään muuta ihmistä …tai ehkä oli hetkittäin. Sitä tarina ei kertonut, muistaakseni. Tyhjyyttä! Sitäkö tyhjyyttä, mitä minäkin nuorena koin?

Nyt tuli tämä Korona ja poikkeustila. Olen viettänyt paljon aikaa sisällä ja tietenkin yksin. En kuitenkaan koe itseäni yksinäiseksi. Olen joka päivä puhelimitse yhteydessä joiden kuiden kanssa, useimmiten läheisten ihmisten kanssa. Somessa vierailen myös. Kaikki on niin mielenkiintoista ja lumisade kuin avaruus. Olen luottavaisin mielin.

Päivä seuraa päivää ja tunti tuntia. Elämästä tulee tasapaksua. Kysymys on sama kuin yksinäisenä nuorena: ”Kauanko tämä kestää?” Tällä kertaa epätoivo puhuu kuitenkin hyvin hiljaa. Koen oloni turvalliseksi. Olen tässä ja rakastamani ihmiset ovat henkisesti läsnä. Olen juuri äskettäin löytänyt sen totuuden, että pisimpään elämässäni olleet ihmiset hyväksyvät minut tällaisenaan. Uskon ja varsinkin toivon, että kun aika koittaa näen rakkaimmat ihmiseni sitten rajan toisella puolella.

Olen kristitty ihminen ja uskon, että taivaassa on hyvä olla. Siksi en pelkää yksinäisyyttäkään. Voin aina puhua Jumalalleni ja hän ohjaa minua eteenpäin. Elin sitten lyhyemmän tai pidemmän elämän, niin Hän on kanssani. Yksinäisyyden tyhjiö on osin täyttynyt lähimmäisten ja Jumalan rakkautta kokemalla. Kuoleman jälkeen me kohtaamme!

Se on varmaa, että tämä tilanne päättyy joskus. Tulee taas aika, kun pääsee ihmisten luo.

Vesa Alakontiola, Hyvän mielen talo ry:n kokemusasiantuntija ja vapaaehtoinen

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin KokeNetin KokeBlogissa. 

Takaisin blogikirjoituksiin