>

Hädässä voimavarat punnitaan

Hädässä voimavarat punnitaan

27.04.2020

Yhden vihkoni ylälaidassa lukee: ”Se, joka on oppinut kuuntelemaan tervettä järkeään, tietää, ettei ole olemassa vuorta ilman syvää laaksoa.”

Olen saanut osallistua Oulu-apuun soittamalla yli 70-vuotiaille oululaisille. Puhuessani vanhempien ihmisten kanssa, kiinnitin huomiota siihen, että monet heistä suhtautuvat koronatilanteeseen ja uutisointiin hyvin rauhallisesti. Toista olen havainnut, kun keskustelen nuorempien kanssa esimerkiksi päivystävässä chatissa.

Varmaan yksi syy siihen, miksi monet vanhemmat ihmiset osaavat ottaa tilanteen niin rauhallisesti vastaan, johtuu elämän tuomasta viisaudesta. He tietävät, että elämään kuuluu myös vaikeita aikakausia. Elämää ei voi hallita loppuun asti – se tulee mikä on tullakseen. Mutta vaikea aikakin päättyy joskus. Meidän ei ole hyvä tietää liikaa tulevaisuudesta, mutta uskon, että meille on Raamatun sivuilla ilmoitettu kaikki se oleellinen tieto, mitä tarvitsemme jotta emme hätääntyisi, kun ympärillämme alkaa tapahtumaan isoja mullistuksia. Jumalalla on edelleen kaikki täysin hallinnassa.

Kriisien keskellä punnitaan, onko ihmisellä kriisien sietokykyä eli onko hänellä oikeanlaisia voimavaroja, joiden turvin hän selviää pahimman jakson yli. Luen parhaillaan kirjaa nimeltä Surun virrassa, jonka on kirjoittanut teologian tohtori Juha M. Itkonen.

Vaikka kirjan sisältö liittyykin enemmäkseen läheisensä menettäneen sielunhoitoon, bongasin sieltä yhden luvun, jossa kerrotaan mitkä kaikki asiat vaikuttavat siihen, miten ihminen selviää kriiseistä elämässään. Siellä puhuttiin jaksamisen jakkarasta, jossa on neljä jalkaa.

Jaksamisen jakkaran neljä jalkaa ovat: menetyksen luonne (minkälainen menetys ja miten menetys tapahtui), omat voimavarat (esimerkiksi terveys, henkinen hyvinvointi ja hengellisyys), sosiaalinen tuki (onko sitä riittävästi) ja muu elämäntilanne (muut kuormittavat asiat kuten taloudellinen tilanne, stressaava arki).

Nämä kaikki neljä asiaa vaikuttavat selviytymiseen. Mikäli kaksikin näistä jaloista horjuu tai puuttuu, ihminen voi vielä selvitä yksin, mikäli ne kaksi muuta jalkaa ovat kunnossa. Jos ihminen yrittää istua jakkaralla, jossa on vain yksi jalka enää pystyssä ja sekin horjuu, alkaa olla jo kiire saada ulkopuolista apua.

Aina ihminen ei itse voi vaikuttaa asioihin, joita elämässä tapahtuu. Aina yllämainittuja voimavaroja ei ole. Mikäli huomaat istuvasi liian huteralla tuolilla, hae apua riittävän ajoissa. Toipuminen vaikeasta tilanteesta on tuolloin huomattavasti helpompaa sekä itsellesi että läheisillesi.
 

-Heli Mattila
Tuiran seurakunnan diakoniatyöntekijä

 

Takaisin blogikirjoituksiin

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: