>

Kuulumisia Hyvän mielen talon kevätkokouksesta

Kuulumisia Hyvän mielen talon kevätkokouksesta

26.04.2018

Hyvän mielen talo ry:n kevätkokous pidettiin lauantaina 21.4.2018 Vaaranpuiston laidalla, keskellä Oulua sijaitsevissa yhdistyksen toimitiloissa. Kokouksessa hyväksyttiin hallituksen kertomus vuoden 2017 toiminnasta ja vahvistettiin tilinpäätös, joka on 2721,68 euroa alijäämäinen. Tili- ja vastuuvapaus myönnettiin hallitukselle yksimielisesti.


Vuoden 2017 aikana tavoitimme toiminnan piiriin noin 2500 eri ihmistä. Kaiken kaikkiaan kirjasimme talolla käyntikertoja vuoden aikana noin 7500. Tarjolla on ollut henkilökohtaista keskusteluapua, vertaisryhmiä ja koulutuksellisia ryhmiä ja kursseja, yhteisöllisiä tapahtumia, kokemustoimintaa ja vapaaehtoistoimintaa sekä monenlaisia viestinnällisiä esittelyjä ja vierailuja. Järjestimme myös useita näyttelyitä ja olemme saaneet hienoja töitä esille kävijöiden tutustuttavaksi.


Erityisen mukavia olivat yhteistyöjäsentemme vierailut Sotkamosta, Puolangalta, Kemistä, Ranualta sekä Kajaanista. Monissa mielenterveysyhdistyksissä on pitkän kokemuksen omaavia järjestöaktiiveja, joilla on hyviä näkökulmia yhdistystoiminnan kehittämiseen. Ja toisaalta uusilla tulijoillakin on annettavaa vakiintuneisiin kuvioihin. He osaavat mm. tehdä tärkeitä kysymyksiä, jotka herättelevät pohtimaan omia tekemisiä.


Hyvän mielen talon kokemustoimijat, luottamushenkilöt ja työntekijät osallistuvat usean yhteistyöryhmän ja verkoston toimintaan. Myös tämän vuoden puolella olemme saaneet pyyntöjä tulla mukaan erilaisiin ohjaus- ja kehittämistyöryhmiin. Näihin pyyntöihin yritämme vastata etsimällä vapaaehtoisia ja kokemustoimijoita, jotka ovat kiinnostuneet esimerkiksi palvelujärjestelmän ja toimintamallien kehittämisestä oman kokemuksensa pohjalta.

Toiminnan tulevaisuuden näkymistä

Hyvän mielen talon toiminnan merkittävimmät toiminnalliset riskit liittyvät siihen, kuinka tavoitamme omat kohderyhmämme. Pystytäänkö tarjoamaan osallistujille toimintaa ja palveluja, jotka ihmisiä kiinnostavat ja joiden he kokevat olevan hyödyllisiä oman hyvinvoinnin vahvistamisessa. Vapaaehtoistoiminta ja vertaisryhmät ovat suuri lahja koko jäsenistölle. Hyvän mielen talon vetovoimaisuuden turvaamiseksi vapaaehtoisista ja kokemustoimijoista on pidettävä erityisen hyvä huoli, jotta voidaan lunastaa ihmisille annettavat lupaukset mahdollisuudesta osallistua mielekkääseen toimintaan.


Hyvän mielen talon aukioloajat ovat määrällisesti hyvällä tasolla (31,5 t viikossa) sekä lisäksi meillä on iltaryhmiä ja vapaaehtoisvoimin toimintaa myös lauantaisin. Kävijöiltä on tullut toiveita aukioloaikojen pidennyksestä alkuiltaan. Nyt aukioloajat päättyvät maanantaisin, tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin klo 16 ja keskiviikkoisin olemme avoinna klo 17.30 saakka. Tulevaisuudessa aukioloaikaa tulisi pyrkiä pidentämään esim. klo 18 saakka, jolloin voitaisiin tarjota mahdollisuus oleskella olohuonetiloissa iltaryhmien alkamiseen saakka ja toisaalta esim. päivätyössä, koulussa ym. käyvät kohderyhmien ihmiset voisivat helpommin osallistua toimintaan.


Vuonna 2017 Hyvän mielen talon toimintaan kohdistui merkittävä haitta, kun julkisuudessa uutisoitiin keväällä ja alkusyksystä nimettömään ilmiantoon perustuvana epäilyjä vakavista väärinkäytöksistä Hyvän mielen talon STEA-avustetussa toiminnassa. Ilmianto johti rahoittajan tekemään tarkastusprosessiin, joka kesti aktiivisena noin puoli vuotta ja lisäksi tarkastus vielä jatkuu vuoden 2018 kesäkuussa. Kokonaisuudesta koitui yhdistykselle merkittävää mainehaittaa, kuormitusta useille eri toimijaryhmille ja prosessiin liittyvät lisätyöt myös haittasivat säännöllisen toiminnan toteuttamista. Lopullisessa tarkastuskertomuksessa ei tuotu esiin löydöksiä väärinkäytöksistä, koska niitä ei löytynyt. Moitteita ja korjausvaatimuksia saatiin kuitenkin erityisesti toiminnan seuranta-aineistojen käsittelyn laadusta. Kerätyn palauteaineiston osalta ei ole osattu tehdä vaaditun tasoisesti arviointia.


Johtamistyön osalta todettiin, että ylimääräisten esimiestasojen luominen pienessä organisaatiossa ei ole tarkoituksenmukaista ja hankkeiden suunnittelu ja raportointi on liiaksi keskittynyttä toiminnanjohtajan tehtäväksi. Toiminnallisen kustannuspaikan (matalan kynnyksen kohtaamispaikkatoiminta) osalta kehotettiin jatkossa toimimaan siten, että työntekijät ottavat suuremman vastuun toiminnan suunnittelusta, toteutuksen seurannasta ja arvioinnista sekä saadun tiedon käyttämisestä toiminnan kehittämiseen ja osallistavat tähän myös kohderyhmiä.

Rahoitusleikkausten, toimitilamuuton ja vuoden 2017 ilmianto- ja tarkastusprosessin takia Hyvän mielen talon toimintaa on nyt tarkasteltu olosuhteissa, jotka ovat myös vaikuttaneet työyhteisöön ja henkilöstön työssäjaksamiseen. Monia toimenpiteitä on kuitenkin jo käynnistetty ja tehty ja jatkossakin ollaan valmiita tekemään tarvittavia toiminnallisia muutoksia. Toimintaan osallistuvien palautteet ovat viime vuoden osaltakin olleet kannustavia ja toiminta on edelleen koettu tarpeelliseksi ja voimavaroja vahvistavaksi. Avoimen tiedottamisen avulla on haluttu pitää kaikki eri toimijaryhmät mukana asioissa ja vaikuttamassa siihen, miten Hyvän mielen talon toiminta kehittyy jatkossa.


Syyskaudella on taas mahdollisuus vaikuttaa yhdistyksen asioihin esimerkiksi syyskokouksessa, joka pidetään loka-marraskuussa. Tulevassa kokouksessa valitaan mm. uusi hallitus kaudelle 2019-20. Tervetuloa mukaan vaikuttamaan ja kehittämään toimintaa hyvään suuntaan.

Solja Peltovuori, tj.
solja.peltovuori@hyvanmielentalo.fi ja 041 4667682

Takaisin blogikirjoituksiin

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: