>

Syyskokouksen kuulumisia

Syyskokouksen kuulumisia

29.10.2018

Vuonna 2019 Hyvän mielen talo ry täyttää 30 vuotta. Yhdistyksen perustava kokous pidettiin joulukuussa 1989 ja yhdistysrekisteriin yhdistys kirjattiin 27.12.1989 silloisella nimellään Oulun seudun psykiatristen potilaiden omaiset ry.


Hyvän mielen talo ry perustettiin, jotta omassa yhdistyksessä ihmiset voisivat yhdessä selvitellä heille tärkeitä asioita, saisivat tukea toisiltaan ja voisivat vaikuttaa mielenterveystyön ja mielenterveyspalvelujen kehittämiseen. Perustamisvaiheessa ydinasiana oli omaisten aseman parantaminen, mutta melko pian vuonna 1993 toiminta laajeni kuntoutumista tukevien palvelujen järjestämiseen mielenterveyskuntoutujille, kun yhdistyksen työtoimintahanke käynnistyi Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksella.


Hyvän mielen talon 25-vuotisjuhlavuoden slogan ’Sydämellä näkee hyvän’ saa rinnalleen 30-vuotisjuhlavuoden sloganin ’Meillä on aikaa sinulle’, joka näkyy materiaaleissa ja viestinnässä. Ennen kaikkea viesti ohjaa käytännön toimintaa ja tavoitteena on keskittyä toiminnan kehittämisessä ihmisten arvostavaan kohtaamiseen. Toimintaa suunnitellaan asiakasosallisuuden toimintamalleja hyödyntäen ja yhdessä yhdistyksen eri toimijaryhmien kanssa. Toiveena on, että Hyvän mielen talo jatkossakin tunnetaan ja tunnistetaan kokemustoiminnan osaamisestaan ja moniasiantuntijuuden hyödyntämisestä vapaaehtoisessa mielenterveystyössä.

Uusi hallitus aloittaa tammikuussa


Vuonna 2012 vahvistettujen sääntöjen mukaisesti yhdistyksessä on käytössä luottamustehtävien rotaatio. Luottamustehtävien yhtämittaiselle kestolle on asetettu kolme kertaa kahden vuoden aikaraja, jonka jälkeen luottamustehtävän hoitamisessa on pidettävä tauko ennen mahdollista uudelleen valintaa.


Syyskokouksessa 27.10.2018 kaikki hallituksen jäsenet olivat erovuoroisia. Lämpimien kiitosten kera todetaan, että luottamustehtävien hoitamisen vuodenvaihteessa päättävät varapuheenjohtaja Erkki Paakkari sekä hallituksen jäsenet Pirjo Ilmonen ja Johanna Regelin.


Kauden 2019-2020 hallituksen varsinaisiksi jäseniksi tulivat valituiksi Karoliina Hannula, Mervi Kauppinen, Pia Rantanen, Jussi Tukiainen, Jaakko Tuovila, Juhani Uhlgren ja Johan-Antti Wahlstén sekä varajäseneksi Helmi Konola. Puheenjohtajana Päivi Vuokila-Oikkosen kausi 2018-2019 jatkuu edelleen.

Entisiä toimintoja ja uusia hankehakemuksia


Vuodelle 2019 Hyvän mielen talon toiminnassa jatkuu edelleen hallinnon ja viestinnän toimialue, jota rahoitetaan STEAn yleisavustuksella. Toinen STEA-rahoitteinen kokonaisuus muodostuu kohtaamispaikkatoiminnasta, jossa keskitytään mielenterveyskuntoutujien sekä omaisten ja läheisten voimavaroja vahvistavaan tukeen.


Uusina hankkeina on haettu toiminnallista rahoitusta nuorten aikuisten Mielipaletti-toiminnan vakiinnuttamiseen sekä projektirahoituksia valtakunnallisesta Paikka auki II-ohjelmasta. Rahoituksista saadaan ennakkotietoa joulukuun aikana.

Lisätietoa: Solja Peltovuori, solja.peltovuori@hyvanmielentalo.fi ja 041 4667682

Takaisin blogikirjoituksiin

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

valinnat

rovaniemeläisenä ja Pirjon ystävänä olen tosi tyytyväinen valintoihinne

- la marrask. 03 18:46:45 2018