>

Vapaaehtoiset auttavat, kun perheenjäsenen mieli oireilee

Vapaaehtoiset auttavat, kun perheenjäsenen mieli oireilee

03.03.2016

Perheenjäsenillä ja muilla läheisillä on usein vahva halu auttaa, kun läheisen ihmisen mieli oireilee. Läheiset saattavat ottaa kannettavakseen sairastuneen vastuita; kotitöitä, lääkityksen huolehtimista, aikojen varaamista, lomakkeiden täyttämistä, tukien hakemista. Usein auttaminen on keskusteluapua ja henkistä tukemista.

Läheinen itse voi saada apua vapaaehtoisilta; esimerkiksi toisen läheisen ohjaamasta vertaistukiryhmästä tai kuulemalla läheisen kertomusta elämästään; ns. kokemuspuheenvuoroa. Hyvän mielen talon toiminnassa on n. 140 vapaaehtoista; mielenterveyskuntoutujia, heidän omaisiaan, opiskelijoita ja muuten mielenterveysasioista kiinnostuneita. Läheisten tukemiseen osallistuu n. 30 vapaaehtoista Pohjois-Suomen alueella.

Vapaaehtoinen Liisaan pääsee tutustumaan etukäteen mm. videolla

Takaisin blogikirjoituksiin