Kiitollisuuspäiväkirjan merkitys kuntoutumisessani

Olen sairastanut masennuspainotteista kaksisuuntaista mielialahäiriötä noin kymmenen vuotta. Noin viisi vuotta olen pitänyt kiitollisuuspäiväkirjaa vaihtelevasti. ”Muistin isän, kun aamulla hain aikaisin Kalevan, että keväällä on oikein lintujen konsertti aikaisin aamulla ”( sunnuntaina 25.4-12). Kirjoittamisesta leviää hyvä olo koko kehoon. Tuon esimerkin avulla pystyy palauttamaan tunteen uudelleen mieleen.

”Rakkaan siskon kanssa keskustelu, lenkki ja sauna” (sunnuntaina 6.5-12). Haluan keskustella sisareni kanssa siitä, asuiko hän vielä tuolloin Oulussa, vai oliko hän muuttanut jo kotipaikkakunnallemme. Päiväkirja antaa aineksia muisteluun.

Olin huolissani poikani seurustelukaverista ja menin tarinateatteriin ja pyysin, että he näyttelevät tilanteen, kun poikani on vierailulla luonamme tyttökaverinsa kanssa. Ahdistukseni väheni kun ulkopuolisena sain katsoa tilannetta. Päiväkirja auttaa palauttamaan mieleen, mikä auttoi ahdistukseen.

Vanha äitini pitää pizzoista ja hän tarjosi sisarelleni ja minulle äitienpäivänä lounaan oman kotikuntani pizzeriassa. Tuon asian olin aivan unohtanut. Päiväkirja toimii mukavien perhetapaamisten muistopaikkana.

Fyysisen sairauteni vuoksi en ole pystynyt tekemään pyörälenkkejä. Minulle tehtiin iso leikkaus ja tasapainoni on parantunut ja huomaan päiväkirjasta, miten tärkeää on päästä pyöräilemään jo aikaisin keväällä. Päiväkirja muistuttaa minua, että ryhdyn pyöräilemään.Sisareni yritti saada vanhempani vuonna 2012 muuttamaan kirkonkylälle. Pettymys oli suuri kun he eivät muuttaneetkaan. Päiväkirjan avulla muistan, miten kauan jotakin on yritetty tehdä.

En oikein pitänyt kylätoimikunnan jäsenyydestä, mutta huomaan että on minulla ollut hyviäkin hetkiä siellä. Haukku ja hirnaus - tapahtuma koulullamme keväällä 2012 muodostui sellaiseksi poniratsastuksineen ja koirankoulutusnäytöksineen. Tällä hetkellä olen lopettanut kylätoimikunnan jäsenyyden toimiakseni ahkerammin Hyvän m ielen talolla ja Odd Fellow järjestössä.

Bipolaarihäiriöisten (Bipo- ryhmässä) Hyvän mielen talolla olemme todenneet, että häiriöömme kuuluu, että teemme kaikkia ”150 lasissa”. Meille ei riitä edes sata prosenttia suoritukseksi. Joudun aina vähän väliä karsimaan harrastuksia, koska väsyn liikaa ja sitten masennun. Bipo -ryhmä toimii ympäri vuoden kerran viikossa. Ryhmä on avoin ja sillä ei ole vetäjää. Olen ollut mukana ryhmässä aktiivisesti noin kuusi vuotta. Koen vertaistuen äärimmäisen tärkeänä. Olen koko ajan toivonut, että ryhmällä olisi vetäjä, mutta suurin osa ryhmäläisistä ei halua vetäjää.

Päiväkirjassa muistelin juhannusta vuonna 2012. Tuli vähän kaihoisa olo koska tuolloin join vielä alkoholia. Juhannus on meille suomalaisille juhla vasta sitten kun nautimme alkoholia. Nykyään en juo tippaakaan alkoholia ja masennusjaksoni ovat vähentyneet.

Olen hoitanut selkäkipua vesivoimistelemalla ja vesijuoksemalla. Huomaan, että käyn liian harvoin uimahallissa. Kun selkäkipu alkaa selättää, niin päiväkirjani mukaan, uimahallissa pitää käydä ahkerammin. Olen hoitanut kauneuttani kauneuskonsultin johdolla jo vuodesta 2012. Hän hoitaa sekä hengellistä puolta, että kasvojani. Hänen opeillaan meikkaan juhliin. Olen kerran pitänyt kylämme naisille kasvojenhoitoillan konsultin johdolla.

Taas päiväkirjani kertoo, että olin helpottanut naapurimme surua ennen hautajaisia. Naapurin miehen veljenpoika oli kuollut leikkauspöydälle 26 -vuotiaana. Minä olen hyvä lohduttamaan ja kuuntelemaan. Näistä ominaisuuksistani olen saanut positiivista palautetta. Päiväkirja muistutti, että olin tarpeellinen.

Pidämme äidin, siskon, tyttäreni ja poikani kanssa kuorolaulusta. Kävimme kuuntelemassa tätini ja serkkuni kuoroa Rovaniemellä ja samalla kävimme tyttäreni ja hänen kaverinsa luona kylässä. Itse olen laulanut kuorossa muutaman vuoden sairastumiseni jälkeen. Kuorolauluni on tällä hetkellä tauolla. Harrastuksia oli liikaa.

Olen kiitollinen uudesta ja vanhasta ystävästä vesijumpassa. Sauna ja kahvio ovat hyviä paikkoja keskustelulle. Onneksi en enää tarvitse nykyään keskustelukumppania uimahallissa, mutta kaveri auttaisi vetämään minut uimahalliin, koska jos lupaan jollekin tulla niin en voi pettää lupausta.

Vielä vuonna 2012 jaksoin iloita veljeni perheen vierailusta. Heillä on tapana olla luonamme noin kolme yötä ennen kuin menevät lapsuudenkotiimme. Minulla on ollut monta vuotta vaikeuksia jaksaa pitää yövieraita. Viime pääsiäisenä jo jaksoin leikkauksen jälkeen olla vieraanvarainen veljeni perheelle.

Hyvin usein olen kiitollinen kun saan katsoa lempisarjaani ”Lemmen viemää”. Siinä puhutaan saksaa ja maa, jossa ”hienostohotelli” sijaitsee on Itävalta. Pidän saksan kielestä ja Itävallan alppimaisemat ovat upeat. Pitäähän minullakin olla jokin saippuasarja.

Rakastan myös koiria. Meidän perheellä on ollut kolme koiraa ja yksi kissa, mutta olemme päättäneet mieheni kanssa, että meille riittää Unna-koira, joka on tyttäreni koira. Päiväkirjani kertoo, että Unna on ollut tosi paljon yhteen aikaan luonamme. Nyt tyttäreni ja hänen miehensä ovat ostaneet oman talon, joten matkustaminen on jäänyt vähemmälle. Huomaan kyllä, etten jaksa enää pitää koiraa pitkiä aikoja. Unna ikävöi kovasti isäntäänsä ja emäntäänsä, jolloin hän nukkuu huonosti. Me kaksisuuntaista mielialahäiriötä potevat tarvitsemme säännöllisen ja rauhallisen unen.

En muistanutkaan, että selässä olevaa ”pullistumaa” ajateltiin edes leikata. Minua on leikattu rinnasta kolme kertaa papilloomien poistamiseksi ja päähäni on laitettu suntti talvella 2016, joten olen kiitollinen, että jaksoin kuntouttaa selkäni kuntoon ilman leikkausta.

Luin päiväkirjastani, että oli pitänyt vierailusta entisen työkaverini luona. En tiedä, miksi en enää pidä häneen yhteyttä. Minua kyllä aina harmittaa kun hän puhuu mielestäni liikaa entisestä työpaikastani. Minulla on kyllä hänelle tärkeää asiaa, joten onneksi minun on pakko ottaa häneen yhteyttä.

Olemme käyttäneet usein yläkerran parvekettamme aina kun tyttäreni, hänen miehensä ja vieraita on käynyt meillä. Olen kiitollinen yläkerran parvekkeesta, vaikka jalkani ovatkin vielä niin jäykät, ettei parvekkeen käyttö arkipäivässä onnistu.
Soitan joka päivä äidilleni. Melkein joka päivä päiväkirjassani olen kiitollinen 83-vuotiaasta äidistäni ja hänen kanssaan käydyistä kuulumisista puhelimitse.

Nimetön