Minun tarinani

Tänään lastenlapset ja heidän Äidit eli kolmen poikani puolisot ovat se osa Elämää, johon ei liity syyllisyyttä.
Heidän kanssa pystyn olemaan vapaa oma itseni.

Syyllisyys menneestä elämästä on minulle painolasti, jota olen kantanut mukanani. Suvun menneisyyden taakkaa lapsesta asti. Häpeä on ollut läsnä lapsuudesta... myöhemmin oman elämän kautta - jäänyt asumaan minuun tehden minusta robotin. Olen elänyt suurimman osan elämääni olematta Läsnä... ajelehtinut kuin pieni oljenkorsi virran vietävänä.

Sitä aina ihmettelen miten lapseni ovat niin hyvin kiinni Elämissään... ovat löytäneet perusasiat ja elämänarvot vaikka ovat saaneet alussa huonot eväät elämään ja kun perusta on luotu se kestää kolhujakin ja Elämä jatkuu ilman tunnetta, että kaikki kaatuu päälle.

Olen yrittänyt kaikkea syyllisyyden (viimeaikoina ilman syyllisyyttäkin) valtaaman mieleni kanssa.
Olen ollut mukana lasteni Elämissä ja myös ollut pois heidän Elämistään. Antanut heille tilaa rakentaa omaa Elämäänsä.

Terapiani kautta olen saanut tietoa, mm. ettei Minun tarvitse aikuisia lapsiani terapoida, vaan jos heillä on ongelmia, heidän tulee itse niitä selvittää. Käydä läpi omaa menneisyyttään ja luoda omaa Elämäänsä itse.
Omaa elämässäni jylläävää syyllisyyttä en saisi siirtää heidän elämäänsä. En vaatia heitä puhumaan oman syyllisyyteni pohjalta. Luottaa siihen, että he itse pystyvät oman Elämänsä luomaan ja ottamaan asioista selvää.

Tänä päivänä olen ollut läsnä kun on tarve tullut heiltä ja ollut pois silloin kun ei minua tarvita.
Siis ei saisi antaa oman syyllisyyden täyttämän puhumistarpeen ylittää lapsen omanlaisen elämän luomisen Halua ja tarvetta luoda omaa elämäänsä.

Vaikka omasta näkökulmasta se saattaa näyttää vääränlaiselta. ELÄ JA ANNA ELÄÄ pätee tässäkin kohden!
Minulla on ollut välillä vaikeaa ja varmaan lapsilla on ollut tahoillaan selvittämistä. Tulee edelleen olemaan, kun tämä on Elämää ja siihen kuuluu myös vaikeudet. Mutta vaikeudethan on tehty voitettaviksi ja jos ei ihan voitettaviksi niin ainakin vähennettäviksi.

En osaa ketään neuvoa oman Elämäni pohjalta, en osaa ketään ohjailla oikealle tielle... on liian lyhyt aika yhden Elämän aika saada asiat kohdalleen, oikealle tolalle. Mahdollisimman aikaisessa vaiheessa pitäisi saada mahdollisuus parempaan Elämään, jos on eksynyt polultaan. Siis hyvin nuorena pitäisi saada kiinni normaalista elämästä. Vaan sittenkin on toipuminen HIDASTA... monta mutkaa on matkan varrella.

Minun sairauteni pahimpina aikoina oli hoito varmaan erilaista kuin nykyään - ehkä?
Byrokratian koin silloin huonoksi asiaksi. Esim. hoitoa ei saanut mielenterveyspuolelta jos oli alkoholi ongelmaa ja päinvastoin. Toisaalta eihän kovin alkoholisoitunutta pysty tietenkään hoitaman, vaan alkuun pitäisi kyllä päästä VIIVYTTELEMÄTTÄ.

Minulle ei sopinut AA-kuviot kun olen niin Herkkä=Erityisherkkä. Siihen aikaan oli ryhmät miesvoittoisia ja koin silloin sen tiukkapipoisten ja -ilmeisten, levottomia puhuvien miesten paikaksi, jossa hukassa olevalle, aralle itseään etsivälle naiselle ei ollut paikkaa miesten valtaamassa maailmassa.

Sitten raitistumiseni jälkeen, josta on 13 vuotta nyt, tuli diagnoosien vuoro: kaksisuuntainen mielialahäiriö, epävakaapersoona, erityisherkkä. TERAPIAA. Lääkityskokeiluja. Näiden kanssa olen opetellut ja oppinutkin elämään, niin että tänään en muista mikä diagnoosi minulla on ja lääkityksen olen jättänyt kokonaan. Olin jossain vaiheessa elämää kuolla lääkkeisiin, niillähän on helpohkoa tappaa itsensä.

Selviteltyäni itseäni pitkän matkaa ja selvittyäni (jostain kumman syystä), tuli minusta lääkekielteinen, enkä enää nykyisin halua lääkkeitä enkä mitään huumaavia aineita Elämäni mausteeksi. Koen, että kaikessa missä olen ollut mukana, olen saanut jotain mukaani elämän evääksi ja minähän olen ollut "monessa" mukana. Niin pahassa kuin hyvässäkin.

Voisinkin ehkä sanoa tänä päivänä, että hoito on tehonnut, koska tunnen olevani tasapainossa itseni ja Elämäni kanssa. Huonot olotilat ovat vähentyneet. Niitäkin on... vaan olen oppinut Elämään niiden kanssa, tulemaan toimeen sen epävakaan, kaksisuuntaisen, erityisherkän Persoonan nimeltään Seija kanssa.
Olen oppinut hakemaan tukea silloin kun on tarvetta, kuten täältä Hyvän mielen talolta, jota aikoinaan pidin AA-ryhmänä (Naistenryhmä) itselleni, muiden sitä tietämättä.

Jotenkin olen onnistunut ottamaan kaikesta irti oman tarpeeni verran kussakin kehityksen vaiheessa. Ja niitä vaiheita on riittänyt elämässäni.

Tänään en enää ajelehdi vaan nousen joskus maihinkin ja viivyn siellä aina pitempään ja pitempään. En tunne enää olevani epävakaa tai kaksisuuntainen tai muu sellainen persoona vaan ihan tavallinen Persoonallinen Ihminen.

Halu päästää IRTI kaikesta vanhasta, entisestä... alkaa pikkuhiljaa toteutua. Kuitenkin osa siitä jää tuleville sukupolville Perintönä minulta. Kuten minun vanhemmilta jäi minulle. Elämän kiertokulku jatkuu. Katkaiseeko seuraava sukupolvi jonkun tai osan kaikesta vanhasta: tavoista, riippuvaisuuksista ym. KATKEAAKO vai SIIRTYYKÖ seuraavaan sukupolveen.

Luulenpa, että jossain kohden aina alkaa uudelleen ja uudelleen... aina löytyy ihmisiä jotka katkaisee kierteen ja myös ihmisiä jotka taas sen aloittavat.

En pysty sanomaan menneestä elämästäni, että en päivääkään vaihtaisi pois. Elämääni kuului niin rankkoja asioita. Ne jäävät minuun osana Ikuisiksi ajoiksi. Niiden kanssa minun on vaan elettävä ja yritettävä tulla toimeen.

Koska pidän tänä päivänä itsestäni juuri tällaisena, pohtivana, herkkänä hyvin KIITOLLISENA Ihmisenä, annan itselleni diagnoosin: Tervehtynyt tarpeeksi Elämää varten.

Tämä on pieni Yhteenveto Elämästäni... tavallaan Lopputyö.
KIITOS kun olen sen saanut täällä kirjottaa, esittää ja TULLUT KUULLUKSI.

Jokaisella meillä on oma tarinamme ja tämä oli osa minun tarinaani. Sekavaltahan tämä story tuntuu , vaan annanpa sen olla semmosena kun siitä tuli ja millaisena sen itse koen. -Minun Tarinani-

Nyt jätän kaiken tämän taakseni Hymyillen kiitollisena tästä päivästä ja toivon, että niitä päiviä riittäisi pitkään.

Nyt minulla on enää yksi suunta: Eläkkeelle. Eläkepäivät alkaa 1.7.2016.

Tämän tarinan kirjotteli Seija
24.05.2016